e-conomic -kirjanpito-ohjelma on nyt käytettävissä myös suomen kielellä.
e-conomic on yksi suurimmista verkossa toimivista kirjanpitojärjestelmistä pienille sekä keskisuurille yrityksille ja tulee nyt käyttöön myös Suomessa. e-conomicin kasvuvauhti on ollut 30–40 % parin viimeisen vuoden aikana ja sillä on toimintaa Tanskassa, Ruotsissa, Norjassa, Englannissa, Puolassa, Espanjassa, Saksassa ja Ranskassa. Kansainvälistymisen tavoitteena on saada 100 000 asiakasta vuoteen 2013 mennessä.
– Laajentaessamme toimintaamme uusiin maihin emme välttämättä perusta tytäryhtiöitä. Suomen kaltaisessa uudessa maassa aloitamme palkkaamalla Tanskasta ja Ruotsista työntekijöitä hoitamaan laajenemisprosessia. Kun liikevaihto kasvaa sopivalle tasolle, alamme määritellä kustannustehokkaampaa strategiaa ja paikallista organisaatiota, kertoo e-conomicin pääjohtaja Torben Frigaard Rasmussen.
e-conomicilla on nyt yli 36 000 asiakasta, joista suurin osa on Tanskassa. Suomen markkina-alue ja sen pienet ja keskisuuret yritykset muistuttavat Tanskan markkinoita, joten Suomi on tärkeä osa yhtiön tavoitetta saada 100 000 asiakasta vuoteen 2013 mennessä.
Päämäärä Suomessa
– Meillä on suuria odotuksia Suomen markkinoilta ja ne muistuttavat hyvin paljon Tanskan markkinoita. Suomi on selvä valinta myös sen vuoksi, että monella muulla pohjoismaisella asiakkaalla on yhteyksiä Suomeen. Odotamme myös suomalaisten kirjanpitäjien keskittyvän liiketoimintaprosessien rationalisointiin ja tekevän niistä tehokkaampia verkkokirjanpidon avulla, aivan kuten Tanskassakin, sanoo Rasmussen.
Erityisesti kirjanpitäjät ovat olleet tärkeässä roolissa e-conomicin menestyksessä. Rasmussenin mukaan e-conomicin johtoasema Tanskassa perustuu siihen, että kirjanpitäjät hyödyntävät verkkojärjestelmää tehokkaasti ja pyrkivät tekemään kirjanpidosta tehokkaampaa sekä asiakaskeskeisempää markkinoimalla järjestelmää muillekin.
Erityinen vientimalli
Suomeen laajentumista hoidetaan aluksi Ruotsin tytäryhtiön kautta, mikä tekee e-conomicin kansainvälistymisprosessista helppoa ja edullista. e-conomicin erityisen vientimallin ensimmäinen vaihe oli suomenkielisen WWW-sivuston luonti.
– Monet tilaajat ja asiakkaat löytävät meidät verkosta myös ulkomailla, joten meidän ei tarvitse olla fyysisesti uudella markkina-alueella alusta lähtien. Jos e-conomicin sovellukseen kirjautuu sisään esimerkiksi Suomesta, sovelluksen kieli on automaattisesti suomi. Kun Suomen markkinat kasvavat ja taloudelliset näkökohdat ovat hyvät, perustamme toimiston ja alamme toimia suoraan Suomessa, selittää Rasmussen.
e-conomicin pääkonttori sijaitsee Kööpenhaminassa ja sillä on tytäryhtiöitä Ruotsissa, Norjassa, Englannissa, Ranskassa, Saksassa, Espanjassa sekä Puolassa. Työntekijöitä on tällä hetkellä 75.
Lisätietoja
Torben Frigaard Rasmussen, e-conomicin pääjohtaja, +45 26 163 390