Kumppanuus Baker Tillyn, Dansk Revisionin ja e-conomicin välillä
Tänä vuonna e-conomic international sponsoroi Baker Tillyn EMEA -konferenssia Kyproksella 30.4-5.5. e-conomic international näkee tämän sponsoroinnin luonnollisena jatkumisena jo olemassa olevan kumppanuuden Baker Tillyn paikallisten toimistojen ja e-conomicin maiden välillä. Tanskassa Baker Tilly Internationalia edustaa ketju nimeltä Dansk Revision 26 paikallisella toimistollaan ja noin 500 työntekijällään.

Baker Tilly on yksi maailman johtavimmista itsenäisistä kirjanpito-verkostoista maailmassa
Dansk Revision ja SME -segmentti
Dansk Revision ja e-conomic kummatkin keskittyvät SME -segmenttiin ja molemmat uskovat, että tähän tanskalaisen liikeyhteisön segmentin kehitttämiseen osallistuminen on välttämätöntä ja sillä taataan tulevaisuuden kasvu Tanskassa.
"
Syy siihen miksi päätimme sponsoroida Baker Tillyn EMEA -konferenssia on, että haluamme luoda rakentavan dialogin Baker Tillyn Euroopan toimistojen kanssa siitä, kuinka pilvipalvelut ja erityisesti online kirjanpito voivat tehdä kirjanpitotoimistot tuottaviksi, joustaviksi sekä palvelu-suuntautuneiksi. Mahdollisuus tavata johtajien, kumppaneiden sekä muiden avaintekijöiden kanssa samassa paikassa ja samanlaisilla tavoitteilla liiketoiminna kehittämisestä on uniikkia näille yritys-konferensseille." kertoo Tejn Vanting Nielsen, e-conomicin Sales Director.
e-conomic kasvaa nopeasti
e-conomic on suurin online kirjanpitopalveluiden tarjoaja Euroopassa yli 35 000:lla asiakkaalla toukokuussa 2011. Jo perustamisestaan 2001 alkaen e-conomicista on kehittynyt ihannekumppani yrityksille, jotka janoavat joustavuutta, toimivuutta sekä vapautta päättää missä ja milloin he haluavat hoitaa kirjanpitonsa.