kirjanpito-ohjelma internetissä
TUKI +358 9 231 63440

Osake tarkoittaa osuutta osakeyhtiömuotoisen yrityksen pääomasta

Osake kuvaa omistusosuutta osakeyhtiömuotoisesta yrityksestä ja toimii rahoitusinstrumenttina. Kun yritys laskee liikkeelle osakkeita joita muut ostavat, saa se uusia omistajia jotka sijoittavat varojaan yrityksen toimintaan. Vastineeksi yhtiöltä sijoittaja saa ostamastaan osuudesta osakkeen, joka antaa sijoittajalle oikeuden olla mukana yhtiön voitonjaossa sekä osallistua päätöksentekoon yhtiökokouksessa.

Osakepääoma

Osake on osuus osakepääomasta. Jos yhtiöllä on esimerkiksi liikkeellä 100 osaketta, edustaa yksi näistä yhtä prosenttia osakepääomasta. Näin ollen 100 kpl on koko osakekanta eli 100 prosenttia. Liikkeelle laskettujen osakkeiden määrä vaihtelee yhtiöittäin; Suurilla yrityksillä voi olla miljardeja osakkeita, Nokialla oli esimerkiksi vuoden 2008 lopussa 3 800 948 552 kpl.

Tuottoa osakepääomalle maksetaan, kun vieraan pääoman ehdoilla saadusta rahoituksesta eli lainasta on ensin maksettu korvaus eli korko. Tästä johtuen on osakkeenomistaja tuotonjako- sekä konkurssitilanteessa huonommassa asemassa kuin velkoja. Osakkeenomistajille maksettavaa korvausta kutsutaan osingoksi.

Voitonjako ja päätöksenteko

Yhtiöllä voi olla erilaisia osakkeita eli osakelajeja ja -sarjoja, jotka poikkeavat toisistaan joko äänivallaltaan tai osinko-oikeudeltaan. Osakkeet jaetaan usein kantaosakkeisiin, joilla on suurempi äänivalta kuin muilla osakkeilla sekä etuoikeutettuihin osakkeisiin, joilla on usein oikeus voittoon ja mahdolliseen jako-osuuteen ennen muista osakkeita.

Haltijaosake on haltijalle asetettu osakekirja, jonka pelkkä hallinta riittää siihen liittyvien oikeuksien käyttöön.

Osakkeen omistamisesta kertoo merkintä arvo-osuusjärjestelmässä. Julkisen osakeyhtiön (Oyj) osakkeet voivat olla arvopaperipörssissä ja näin ollen kaupankäynnin kohteina. Tällöin osakkeita voi ostaa ja myydä pörssissä arvopaperivälittäjän kautta.
Liittyvät sanat
Kuvalinkki kirjanpidon ABC:hen
Mitä jokaisen olisi hyvää tietää kirjanpidosta
 
Kokeile e-conomicia

Kokeile e-conomicia ilmaiseksi kaksi viikkoa. Saat käyttöoikeudet heti.

Ota yhteyttä

e-conomic Suomi
Bulevardi 7
00120 Helsinki
Suomi
Yhteydenotot ja tuki:
Sähköposti:
+358 9 231 63440
info@e-conomic.fi

e-conomic lyhyesti

e-conomic on online kirjanpito-ohjelma jota käyttää yli 48 000 yritystä ja 4 100 tilintarkastajaa maailmalla - ammatinharjoittajista tilitoimistoihin. Ohjelmaa on helppo käyttää ja voit antaa kirjanpitäjällesi ilmaisen pääsyn e-conomiciin.