kirjanpito-ohjelma internetissä
TUKI +358 9 231 63440

Johdannainen tarkoittaa rahoitusinstrumenttia, jonka taloudellinen arvo perustuu jonkin toisen valuutan, arvopaperin, hyödykkeen, oikeuden tai indeksin arvoon.

Johdannaisen taloudellinen arvo perustuu siis jonkin toisen arvoa omaavan valuutan, arvopaperin, hyödykkeen, oikeuden tai indeksin arvoon. Kyseinen muuttuja voi olla toisen instrumentin tai hyödykkeen (kohde-etuuden), kuten esimerkiksi Nokian osakkeen tai öljyn hinta mutta myös joku muu mitattavissa oleva suure, kuten lämpötila tai paino.

Johdannaisesta puhuttaessa on kyse sopimuksesta, jonka osapuolet solmivat keskenään tulevaisuudessa toteutettavasta transaktiosta. Jos sovittu transaktio todella toteutuu ja myyjä toimittaa ostajalle sovitut asiat, on kyse johdannaisen fyysisestä toteutuksesta. Johdannaiset toteutetaan kuitenkin useimmiten rahallisella toteutuksella eli toimittamalla ainoastaan johdannaissopimuksen rahallinen arvo.

Eri johdannaistyypit

Johdannaiset jaetaan kahteen päätyyppiin: Termiineihin ja optioihin. Termiinit jaetaan usein myös kahteen eri päätyyppiin, futuureihin sekä swappeihin. Futuurit ovat standardoitu ja julkisen kaupankäynnin kohteena kun taad swapeissa on kyse termiinisopimusten muodostamista koreista.

Merkittävin ero termiinin ja option välillä on niiden sitovuus. Termiinissä sopimuksen molemmat osapuolet, niin myyjä kuin ostajakin, sitoutuvat termiinin ehtojen mukaisen transaktion toteuttamiseen mutta option kohdalla vain myyjä, eli asettaja, antaa sitovan lupauksen. Tämän jälkeen voi option haltija itse vapaasti päättää toteutetaanko option mukainen transaktio vai ei.

Johdannaisia jaetaan ryhmiin myös niiden kohde-etuuden mukaan ja tärkeimmät ryhmät ovat korko-, osake- ja raaka-ainejohdannaiset.

Käyttö

Johdannaisia käytetään joko riskin ottamiseen sijoitusmielessä tai jo olemassa olevan riskin pienentämiseen (suojaaminen eli hedgaus). Lentoyhtiö voi esimerkiksi suojautua mahdolliselta polttoaineen hinnan nousulta ostamalla kerosiinifutuureja tai teräsyhtiö suojautua teräksen hinnan laskulta myymällä teräsfutuureja.

Johdannaisilla voidaan myös käydä kauppaa johdannaispörsseissä, mutta johdannaissopimuksia voidaan sopia myös suoraan vastapuolen kanssa. Tällöin niitä kutsutaan OTC-sopimuksiksi. Niiden johdannaisten jotka ovat julkisen kaupankäynnin kohteena on oltava ehdoiltaan standardoituja, mutta OTC-johdannaisten ehdot voidaan sopia osapuolten halujen mukaan. Tärkeimpiä johdannaispörssejä ovat Eurex, CME, ICE, NYMEX, LME, LIFFE ja CBOT.
Liittyvät sanat
Kuvalinkki kirjanpidon ABC:hen
Mitä jokaisen olisi hyvää tietää kirjanpidosta
 
Yritystiedot

e-conomic Suomi
Bulevardi 7
00120 Helsinki
Suomi

Y-tunnus: 2397028-8

Puhelin: +358 9 231 63440
Sähköposti: info@e-conomic.fi

Pankkiyhteys
Handelsbanken
Tilinumero: 31311000791644
IBAN: FI80 3131 1000 7916 44
BIC: HANDFIHH

Ota yhteyttä

e-conomic Suomi
Bulevardi 7
00120 Helsinki
Suomi
Yhteydenotot ja tuki:
Sähköposti:
+358 9 231 63440
info@e-conomic.fi

e-conomic lyhyesti

e-conomic on online kirjanpito-ohjelma jota käyttää yli 48 000 yritystä ja 4 100 tilintarkastajaa maailmalla - ammatinharjoittajista tilitoimistoihin. Ohjelmaa on helppo käyttää ja voit antaa kirjanpitäjällesi ilmaisen pääsyn e-conomiciin.